Monitoimikeskus Virtaala

Esittelemme Monitoimikeskus Virtaalan tarjoamat liikunta- ja kulttuurimahdollisuudet. Kuvat ovat pääosin Jouko Sieväsen ottamia.

Virtaala on perustettu 2006. Se on osuuskuntapohjainen. Suurin osakas on kunta, ja lisäksi on muutama yksityisosakas. Virtaalassa on työntekijänä Ilona Heikkinen.

Virtaalan osoite on Koulutie 4. Puhelin sinne on 044 257 1857 ja sähköposti virtaala@virtaala.fi. Virtaalan omilta verkkosivuilta voit katsoa viikko-ohjelman ja omaehtoisen harjoittelun ajat.

Virtaala marraskuussa 2021.

Vauvauinti

Virtaalassa järjestetään vauvauinteja kolmen kuukauden ikäisistä alkaen. Koulutettu ohjaaja järjestää uintituokion, jonka tavoitteena on perheen yhteinen ja vuorovaikutuksellinen leikkihetki. Vauvauinti sisältää myös ohjattua toimintaa ryhmässä ja yksilöllisesti. Toiminta on lapsilähtöistä vauvan kehitysvaiheet huomioiden. Myös erityislapsilla on mahdollisuus osallistua vauvauintiin. Veteen tutustuminen ja totuttautuminen edesauttaa myöhempää uimataidon oppimista sekä lisää vesiturvallisuutta.

Lisätietoja vauvauinnista antaa Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton koulutettu vauvauinnin ohjaaja Mirva Kytömäki, puhelin 044 7159 310, mirva.kytomaki(at)ristijarvi.fi.

Uima-allas eli terapia-allas

Uima-altaalla on järjestettyä vesiumppaa, vauvauintia ja uimakouluja. Uima-altaassa voi käydä myös omatoimisesti jumppaamassa, uimassa tai leikkimässä lasten kanssa.

Altaan voi varata omaan käyttöön tai ryhmän käyttöön. Koko allaspuolen voi varata omaan käyttöön maksua vastaan.

Kuva: Satu Matilainen.

Virtaalan uima-allas. Kuva: Satu Matilainen.

Kuntosali

Kuntosalilla on ohjattuja ryhmiä. Sinne voi saada henkilökohtaista valmennusta, ja siellä voi käydä omaehtoisesti kuntoilemassa.

Kuntosali on maksuton ristijärveläisille eläkeläisille (kunta kustantaa käynnit), muille maksullinen. Saatavissa on sekä kausikortteja että yksittäisiä lippuja. Kuvissa on Virtaalan kuntosalin laitteita.

Virtaalan kuntosalin laitteita

Virtaalan kuntosalin laitteita. Kuva: Jouko Sievänen.

Virtaalan kuntosalin laitteita. Kuva: Jouko Sievänen.

Virtaalan kuntosalin laitteita. Kuva: Jouko Sievänen.

Liikuntasali

Liikuntasalilla on ohjattuja ryhmiä. Siellä on lentopallo-, sulkapallo-, koripallo-, tuppopallo- ja sählyvälineitä. Salilla pelataan säännöllisesti lentopalloa ja sählyä. Sulkapallovuorojakin on säännöllisesti. Siellä kokoontuu myös lasten liikuntakerho.

Keskuskoulun yläasteen tyttöjen liikuntatunti Virtaalan liikuntasalissa

Keskuskoulun yläasteen tyttöjen liikuntatunti Virtaalan liikuntasalissa.

Keskuskoulun yläasteen tytöt pelaamassa koripalloa liikuntatunnilla Virtaalan liikuntasalissa

Koripallo meneillään Keskuskoulun yläasteen tytöillä liikuntatunnilla Virtaalan liikuntasalissa.

Kuntopiiri kokoontuu Virtaalan liikuntasalissa. Kuva: Jouko Sievänen.

Kuntopiiri koolla Virtaalan liikuntasalissa.

Kuntopiiri Virtaalan liikuntasalissa

Ota kiinni jos saat. Kuntopiiri Virtaalan liikuntasalissa.

Kuntopiiri Virtaalan liikuntasalissa. Kuva: Jouko Sievänen.

Kuntopiiriläisillä on meneillään monenlaista aktiviteettia Virtaalan liikuntasalissa.

Kuntopiiri Virtaalan liikuntasalissa. Kuva: Jouko Sievänen.

Näin kohoaa kuntopiiriläisten kunto.

Kuntopiiri Virtaalan liikuntasalissa. Kuva: Jouko Sievänen.

Täältä pesee. Kuntopiiri Virtaalan liikuntasalissa.

Kulttuuritapahtumia varten salilla on moderni AV-välineistö, 400 istumapaikkaa ja iso valkokangas. Sali on täysin pimennettävissä.

Veisuuvestivaalin konsertti Virtaalan liikuntasalissa. Kuva: Jouko Sievänen.

Veisuuvestivaalin konsertti Virtaalassa.

Kulkulätkä

Virtaalaan voi lunastaa kulkulätkän. Sen panttimaksu on 20 euroa, jonka saa takaisin, kun palauttaa lätkän. Oven pielessä ulkopuolella on tunnistin, johon lätkää näytetään, ja niin pääsee sisälle. Käynti kirjautuu tietokoneelle. Lätkä oikeuttaa kuntosalikäynteihin ja pelailemaan liikuntasalille.

Kahvio

Virtaalassa on kahvio, joka on avoinna Virtaalan aukioloaikoina. Ruokailukin onnistuu tilauksesta. Tilauksesta palvellaan myös aukioloaikojen ulkopuolella.

Kuva: Satu Matilainen.

Asuntoja lyhytaikaiseen majoitukseen

  • Apartementos Saukkohaka, Verkkotie 10 Ristijärvi
    • Lisää tietoa nettisivultamme apartementos osiosta tai puhelin 044 257 1857
    • Varaukset Virtaalasta, puhelin 044 257 1857 tai virtaala@virtaala.fi