Eläimiä

Esittelemme tällä sivulla asuinympäristömme eläimiä. Olemme saaneet kuvia kuvajaaverkostoltamme. Eniten eläinkuvia on Jouko Sieväseltä, jolla on kuvista myös kiinnostavia tarinoita.

Saukko

Saukko voisi olla nimikkoeläimemme sillä perusteella, että Saukkovaaran sanotaan saaneen nimensä saukon selästä.

Saukkovaaramme on saanut nimensä saukon selästä.

Kuva: Jouko Sievänen.

Kuva: Jouko Sievänen.

Tässäpä vielä saukko elementissään. Selkävertailuja voi tehdä Saukkovaaran kanssa. Kuva: Jouko Sievänen.

Hirvi

Kuva: Arja Korhonen.

Kuva: Arja Korhonen.

Joutsen

Kansallislintuamme joutsenta ovat myös ristijärveläisvalokuvaajat kuvanneet.

Kuva: Maritta Karjalainen.

Joutsenia. Kuva: Maritta Karjalainen.

Jouko Sievänen on saanut vangittua jokeen heijastuvia värejä tähän joutsenkuvaan.

Veteen heijastuvat ympäristön värit tekevät tästä Jouko Sieväsen joutsenkuvasta ainutlaatuisen.

Jouko Sieväsen hellyttävä kuva joutsenemosta poikasineen.

Tässä on Jouko Sieväsen hellyttävä kuva joutsenemosta poikasineen.

Jouko Sieväsen Kummunsaaren edustalla 30.6.2022 kuvaamana.

Tämän yhdeksän poikasen joutsenpoikueen Jouko Sievänen kuvasi Kummunsaaren edustalla 30.6.2022.

Liito-oravapoikueen hellekesä

Kesällä 2010 Jouko Sievänen sai kuvata liito-oravaperheen elämää pihapiirissään.

Tiine liito-oravaemo. Kuva: Jouko Sievänen.

Tässä on tiine liito-oravaemo pesästään hellettä paossa. "Aina kun se lähti pesästä", kertoo Jouko Sievänen, "se pani vatsapuolelta riipimänsä karvat tupoksi pesänsä suulle."

Liito-oravaemo patistaa poikasiaan turvaan pönttöön. Kuva: Jouko Sievänen.

Tässä poikaset ovat jo syntyneet, ja emo patistaa niitä pönttöön turvaan, vaikka helle pakottaa pesuetta välillä ulos.

Jouko Sievänen näki, kun yksi poikasista putosi seitsemän metrin korkeudella olevasta pesästä. Se osasi vaistomaisesti levittää liitopoimunsa, eikä sille käynyt kuinkaan. Äkkiä se kuitenkin ryhtyi kiipeämään takaisin pesäänsä.

Pesästä pudonnut liito-oravanpoikanen kiipeämässä takaisin pesäänsä. Kuva: Jouko Sievänen.

Tässä pikkuliituri on 1,5 metrin korkeudella kiipeämässä takaisin pesäänsä. Sillä on vielä ruipelot jalat ja siimahäntä.

Pesään jääneet poikaset seuraavat, kuinka pudonneelle kävi. Kuva: Joukko Sievänen.

Pesään jääneet poikaset seurasivat uteliaina, kuinka pudonneelle kävi.

Tässä jo melko isoiksi kasvaneet poikaset harjoittelevat tarpeellisia taitoja. Kuva: Jouko Sievänen.

Poikaset saivat emoltaan käskyn palata pesään. Alempana oleva poikanen valmistautuikin menemään pesään...

Liiturijunioni vilvoittelmassa. Jouko Sievänen.

...mutta ylempi poikanen jäi vielä vilvoittelemaan oksanpätkän varaan.

Liito-oravanpoikanen venyttää liitopoimuaan. Kuva: Jouko Sievänen.

Oksanhangassa roikkuminen asetti liitopoimun koetukselle, koska sen jälkeen liito-oravan poikanen venytteli liitopoimuaan. "Se viipyi venytyksessä nautiskellen minuuttitolkulla", kertoo Jouko Sievänen.

Hellyttävä suurennos liito-oravanpoikasesta. Kuva: Jouko Sievänen.

Jouko Sievänen suurensi tämän yksityiskohdan kuvasarjastaan, koska poikanen oli tässä hänen mielestään niin söpö ja hellyttävä, kun se poseerasi hännäntupsuineen.

Pohjanlepakko

"Kerran mökiltä palatessa joku ikään kuin lintu lenteli kasvimaan päällä", kertoo Jouko Sievänen, "mutta kun siltä pyrstö puuttui, niin tunnistin sen pohjanlepakoksi. Kaksi surviaissääskeä souti kasvimaan päällä lemmenleikeissä. Lepakko teki kierroksen, ja nappasi niistä toisen. Se teki toisen kierroksen, ja nappasi sen jäljelle jääneenkin."

Yhtenä syysaamuna pohjanlepakko kökötti halon päällä. Oli ollut vilpoinen yö, ja se oli vähän tönkkönä. Joka kerran kun laukaisin kameran, se avasi suutaan ja paljasti hyönteissyöjän hampaansa.

Pohjanlepakko. Kuva: Jouko Sievänen.

Pohjanlepakko. Kuva: Jouko Sievänen.

Korento ja perhosia

Kuva: Arja Korhonen.

Korento. Kuva: Arja Korhonen.

Neitoperhonen. Kuva: Jouko Sievänen.

Neitoperhonen. Kuva: Jouko Sievänen.

Komea ritariperhonen. Kuva: Jouko Sievänen.

Komea ritariperhonen. Kuva: Jouko Sievänen.

Kaksi perhosta yhdessä kukassa. Kuva: Jouko Sievänen.

Tungosta perhosbaarissa: Kaksi nokkosperhosta yhdessä punahatun kukassa. Olisiko tuo kolmas takana oleva eri lajia? Kuva: Jouko Sievänen.

Pihapiirin nisäkkäitä

Kuva: Jouko Sievänen.

Nämä vipeltäjäthän meitä ilahduttavat vuoden ympäri. Kuva: Jouko Sievänen.

Kuva: Jouko Sievänen.

Syksyllä orava on erityisen kiireinen, kun pitää tehdä kätköjä talven varalta. Kuva: Jouko Sievänen.

Kauris. Kuva: Jouko Sievänen

Metsäkauriita käy Sieväsen Joukon pihapiirissä. Tämän ovat naapurit nimenneet Severiksi.

Jänikset jouluyönä. Kuva: Jouko Sievänen.

Rusakot jouluyönä. Kuva: Jouko Sievänen.

Lintuja

Tilhi. Kuva: Jouko Sievänen.

Tilhi koko koreudessaan. Kuva: Jouko Sievänen

Pöllö. Kuva: Jouko Sievänen.

Viirupöllö kyttäämässä pikkulintuja ruokintapaikalla kevättalvisena pakkaspäivänä. Nälkä oli tehnyt tästä tavallisesti yöllä saalistavasta linnusta päiväaktiivisen. Pikkulinnut kuitenkin ymmärsivät olla tulematta ruokintapaikalle pöllön siellä kytätessä. Kuva: Jouko Sievänen.

Suukopua. Kuva: Jouko Sievänen.

"Suukopua vai lemmenluritusta?" voisi tästä Jouko Sieväsen kuukkelikuvasta kysyä. "Kymmenisen minuuttia siinä säksätettiin - kevättä oli rinnassa", vinkkaa Jouko.

Kuukkeli herättää ihmisissä syvää sympatiaa. Toinen sellainen sympatialintu on punarinta. Kuva: Jouko Sievänen.

Tässä samainen punarinta, Robin, ensilumen jo sadettua. Kuva: Jouko Sievänen.

Törmäpääskyjä. Kuva: Jouko Sievänen.

Törmäpääskyn poikasilla oli kauhea nälkä. Pesässä oli kaikkiaan viisi poikasta. Lintuvanhemmat kävivät hakemassa hyönteisiä läheisen järven veden pinnan yläpuolelta. Kuva: Jouko Sievänen.

Lahnasen kuikka. Kuva: Jouko Sievänen

Lahnasen kuikka syysusvassa. Kuva: Jouko Sievänen.

Kuovi laskeutuu. Kuva: Jouko Sievänen.

Rantasipi laskeutuu. Jouko Sieväsen kuva toukokuun lopulta Karppalankoskelta.

Koskikara talvisessa maisemassa

Koskikara. Kuva: Tuomo Tahvanainen.

Laahtasen metsäpeuroja

Pyhännänkylällä Laahtasen vaellusreitin lähellä elelee melko iso metsäpeuralauma. Metsäpeuroja on kuvannut Laahtasella talvella 2023 Tuomo Tahvanainen.

Kuvassa kaksi peuraa lumen keskellä Laahtasella.​​​​​​​

Kuvassa metsäpeuroja  Laahtasella.​​​​​​​