Matkailukohteet

Ristijärvellä on museoituna 1920-luvun sillanrakennustaidon näyte. Möykkysenjoki on yksi Kainuun maisemalle niin tyypillisiä pieniä jokia, joiden varrella rentukat keväisin kukkivat ja joiden rantatöyräille nousee suo-orvokkeja.

Möykkysenjoen museosilta

Möykkysenjoen silta on yksiaukkoinen kiviholvisilta. Se valmistui 1926 tie- ja vesirakennushallituksessa laaditun suunnitelman mukaisesti. Möykkysenjoen silta osoittaa, millaista sillanrakennustekniikka oli 1920-luvulla.

Maantien parantamisen yhteydessä 1983 silta jäi pois yleisen liikenteen käytöstä. Tiemuseokohteeksi Möykkysenjoen silta hyväksyttiin vuonna 1982.

Silta on Hyrynsalmentien varrella jonkin matkaa hautausmaasta eteenpäin.

Kuva: Arja Korhonen.

Kuva: Arja Korhonen.