Mikko With esittelee Ristijärvellä kirjansa elämästä syöpäsairauksien kanssa ja nuortenkirjansa

11.5.2022

Mikko With käy 12.5.2022 klo 10.30 Keskuskoululla esittelemässä 6 - 9-luokkalaisille nuortenkirjansa Saakelin satanen. Samana päivänä klo 13 Mikko kertoo kirjastossa kirjastaan Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta ja keskustelee kuulijoiden kanssa. Tässä Mikko With valottaa kirjojensa syntyä ja toivoo tapaamisiin kuulijoita ja kirjoillensa lukijoita.

Keskuskoulun tapaamisessa 12.5. klo 10.30 - 11.15 kerron nuortenkirjastani ja innostan tarttumaan kirjaan. Esittelen kirjan tapahtumia ja henkilöitä. Samalla kyselen vinkkejä, mitä kannattaisi ottaa seuraavassa kirjassa huomioon. Tämä Ristijärven tapaaminen on nuortenkirjan osalta ensimmäinen, sillä korona tuli väliin.

Kirjaston tapaamisessa klo 13:sta noin klo 14:ään esittelen aikuisten kirjani ja kerron sen syntytaustasta - sehän perustuu tositapahtumiin. Kirja kertoo siitä, millaista oli syöpäarki kahdeksan vuoden ajan.

Voit tutustua siihen, mitä kustantaja sanoo kirjoistani, täältä.

Mitä kautta Ristijärvelle?

Minulle tuli kutsu Ristijärvelle Lukukeskus-palvelun kautta. Sen kautta voi tilata minua esiintymään, ja minä tule mielelläni.

Olen kotoisin Suomussalmelta, ja olen elänyt siellä elämäni ensimmäiset 20 vuotta. Ristijärvestä tiedän ennen muuta Saukkovaaran, jossa olen käynyt laskettelemassa ensimmäistä kertaa elämässäni.

Minusta tuli IT-ammattilainen

With-nimisiä on Suomessa kolmisenkymmentä ihmistä. Ukki on tehnyt sukututkimusta, ja sen mukaan nimi tulee 1500-luvun Ruotsista ja on mahdollisesti alunperin tarkoittanut valkoista. Ruotsissa ja Norjassa on Withejä enemmän kuin Suomessa.

Olen syntynyt 71, ja täytin syksyllä 50 vuotta. Lukion kävin Suomussalmella ja armeijan Kajaanissa. Sitten muutin Ouluun. Valmistuin Oulun yliopistosta filosofian maisteriksi.

Olen IT-ammattilainen. Työurani aloitin jo opiskelujen aikana Nokialla, jossa viihdyin 16 vuotta.  Aloitin urani koodaamalla ja nykyään olen johtaja Huld-nimisessä suomalaisessa suunnittelutoimistossa.

Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta

Syöpäkirja ilmestyi 2019 keväällä. Se oli pakko kirjoittaa; halusin kirjoittaa sen. Kirjan kirjoittaminen oli ollut mielessä pitkään.

Puolet kirjasta on vaimon blogiteksteistä, joilla on yli miljoona lukukertaa. Vaimon kanssa sairauden loppupuolella sovimme, että voin käyttää hänen tekstejään, jos myöhemmin kirjoitan niiden pohjalta kirjan. Vaimo kuoli 2016. Vaimo oli kuollessaan 44-vuotias - ehti juuri täyttää 44. Ensin todettiin rintasyöpä vuonna 2008, ja kuukausi sen jälkeen todettiin munasarjasyöpä, joka uusi ja levisi.

Nuorin oli 11, kun äiti kuoli, alakoululainen. Kaksi vanhinta asuu nyt jo pois kotoa. Valtteri on syntynyt 97 eli hän täyttää pian 25. Venla on 24 ja nuorin Elsa 17. Elsa asuu vielä mun kanssa.

Yllättävän hyvin on kaikkien lasten kanssa mennyt. Vanhempi tyttö oli äidin kuoleman aikaan vaihto-opiskelussa ja poika armeijassa. 

Syöpä on kirjan yksi teema: syövälle annettiin vain se, mikä oli pakko antaa. Ei syöpä vähentänyt elämisen tahtia, mutta se oli mukana kaikessa koko ajan.

Sain ammattiapua 2019 - psykoterapiaa. Se päättyi tällä viikolla. Psykoterapia tuli myöhään, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Suosittelen vahvasti ammattiapua vaikeissa elämäntilanteissa, jos yhtään siltä tuntuu.

Saakelin satanen

Nuortenkirja ilmestyi maaliskuussa 21. Minulla oli ollut haaveena kirjoittaa kirja jo varmaan 20 vuotta. Nuorten kirjan halusin kirjoittaa vähän kevyemmästä aiheesta kuin syöpäkirjan. Perusidea oli hautunut mielessä yli 10 vuotta. Korona oli suurin syy siihen, että pystyin sen kirjoittamaan . Lasten harrastuskuskauksetkin loppuivat kuin seinään.

Tämä kirjoittamisen palo johtuu osaksi siitä, että olen aina lukenut tosi paljon.

Olen saanut superhyvää palautetta

Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta sai tosi hyvin julkisuutta. Kirjan tarinaa kertoivat ja kirja mainittiin Kalevassa, Helsingin Sanomissa, Iltalehdessä, Me Naisissa, MTV3-uutisissa... Kalenterissa oli vähän väliä haastatteluja ja kuvauksia. Edelleen tulee suoraa palautetta silloin tällöin. 

Äänikirjapalvelussa se oli pitkään kuunnelluimpia elämäkertakirjoja. Helmet-kirjastoissa oli pitkään kuukausien jono. Superhyvää palautettahan se on saanu.

Nuorten kirjasta on tullut erittäin hyvää palautetta kirjastojen kirjavinkkareilta ja kouluista. Sitä on tilattu paljon kirjastoihin ja kouluihin. Oli se Topelius-palkintoehdokkaanakin.

Uusi nuortenkirja tulossa

Sain yllätyksekseni Taiteen edistämiskeskuksen kirjailija-apurahan heinäkuun alusta vuoden loppuun. Olen silloin vapaalla päätyöstäni ja kirjoitan uutta nuortenkirjaa. Pääjuonihahmotelma on jo mielessä, ja oon ajatuksia keränny vihon nurkkaan. Varsinaista kirjoitustyötä en ole kuitenkaan vielä aloittanut.

Itselleni kirjoittaminen kokopäivätyön ohella on ollut haasteellista. Ekan kirjan tein vuorotteluvapaalla ja toisessa auttoi korona.

Kirjastojen vinkkaajat tekevät erinomaista työtä

Toivottavasti kirjastolle tulee ihmisiä juttelemaan. Syöpäaihe on hankala, mutta avoimesti siitä keskustelen ja mitä tahansa saa kysyä.

Haluan lopuksi vielä vaahdota nuortenkirjan asemasta: Nuortenkirja tahtoo Suomessa jäähä jalkoihin. Viittaan esimerkiksi siihen, miten ne on esillä kaupoissa. Harry Pottereita ja muita sen kaltaisia on hyllyt  täynnä, mutta suomenkielisiä nuortenkirjoja ei ole esillä. Hesarissakaan ei juuri näy nuortenkirja-arvosteluja. 

Siksi kirjastot tekevätkin erinomaista työtä. Kirjastossa on tosi asiantuntevia kirjavinkkareita. Kirjastosta voi aina käydä kysymässä.