5.12.2025
Nuorisovaltuustolaiset tuovat nuorten ääntä kuuluviin Ristijärvellä
5.12.2025

Nuorisovaltuuston sihteerinä toimiva kunnan hyvinvointikoordinaattori Mirva Kytömäki kutsui nuorisovaltuuston koolle Keskuskoulun pitkällä välitunnilla. Koulussa tuona päivänä olleet nuorisovaltuuston jäsenet kertovat, mitä he toivovat valtuustokaudeltaan.
Ristijärven kunnassa on nuorisovaltuusto, jonka kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä päättää kunnanhallitus.
Nuorisovaltuusto on niin kutsuttu vaikuttamiselin - ei kuntalain 30 §:ssä tarkoitettu kunnan toimielin eikä siten kunnan viranomainen. Vaikuttamistoimielimelle ei voida hallintosäännöllä antaa toimivaltaa tehdä hallintopäätöksiä. Se osallistuu päätöksentekoon aloitteilla ja lausunnoilla ja sen edustajille voidaan hallintosäännön määräyksen nojalla antaa puhe- ja läsnäolo-oikeus toimielinten kokouksissa.
Meea Ala-Hiiro on Keskuskoulun 9-luokkalainen, joka asuu Saukkovaaralla. "Haluan, että nuorilla on hyvä olla", Meea kertoo toiveistaan, "että voi järjestää nuorille kaikkia kivoja tapahtumia."
Lotta Heikkinen on myös 9-luokkalainen. Hän asuu Jokikylässä. "Että saadaan nuorten ääntä kuulumaan, tehdään Ristijärvestä kivempi paikka asua, saada nuoria yhteen", ilmaisee Lotta toiveensa.
Amanda Savikko on 8-luokkalainen, ja hän asuu ihan kylällä. Perhe muutti Hyrynsalmelle, mutta palasi viime lukuvuoden puolella vuosi sitten. "Tekemistä nuorille, parempia nuorisotiloja, harrastuksia", hän toivoo.
Nella Moilanen on Keskuskoulun 8-luokkalainen. "Nuorten ääni kuuluviin, nuorisotilat, että kaikilla ois kivvaa täällä", sanoo Nella.
Saana Salmela on 7-luokkalainen, ja hän asuu Koskenkylällä. "Nuorisotilat, että nuorilla ois kiva olla täällä, enemmän tekemistä", sanoo Saanakin.
Hyvin yksimielisiä ovat nuorisovaltuuston jäsenet toiveissaan. Voitte osallistua päätöksentekoon olemalla aloitteellisia, tekemällä ehdotuksia, antamalla lausuntoja ja käymällä puhumassa niistä kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston kokouksissa. Antoisaa nuorisovaltuustokautta.

Nuorisovaltuustolaisia vasemmalta oikealle: Amanda, Saana, Meea ja Aino Kärnä, joka ei päässyt haastatteluun mutta ehti kuvaan. Kuva: Mirva Kytömäki.