Ristijärven Martat - pienen paikkakunnan suuri sydän

10.5.2019

Ristijärvi on pieni kunta, mutta sillä on suuri sydän: Ristijärven Martat. Marttojen toiminnasta kertoo Martta-aktiivi Katri Tolonen, ja kasvonsa kertomukselle antaa juustoleivän paistaja Eila Heikkinen.

Ristijärven Marttoja oli 2010 perustamassa 11 naista. Nyt jäseniä on 50, mikä on suuri määrä pienessä kunnassa. Ja Martoilla on myös paljon yhteistyökumppaneita, tärkeimpänä Veisuuvestivaalit.

Marttojen strategia on aina kolmivuotinen. Tällä erää se on "Elämä on parasta itse tehtynä", minkä osana "Hyvä arki kuuluu kaikille".

Martta-sydän sykkii kursseja

Ristijärven Martat järjestävät ruokakursseja useaan kertaan vuodessa.  Aiheet ovat vaihdelleet: On tehty kasvisruokaa, opeteltu erityisruokavalioita ja valmistettu hirvi-, kala- ja liharuokia. Salaattikurssikin on ollut, samoin sienikurssi. Ruokaa tehdään yhdessä ja yhdessä syödään.

Kursseja on järjestetty myös lapsiperheille. Yli 65-vuotiaille suunnattuja ruokakursseja on ollut neljä.

Kursseja pitää Marttojen Kainuun piirin kotitalousasiantuntija, joka ennen kulki nimellä kotitalousneuvoja.

Tällä hetkellä ajankohtaisin kurssin aihe on kompostointi. Ekokymppi opastaa 3.6. klo 17 Marttalassa muun muassa Bokashi-kompostointiin.

Käsityöt ovat Marttojen sydäntä lähellä

Ristijärven Marttojen Kässäkerho kokoontuu talviaikaan joka toinen viikko. Kässäkerhossa voi tehdä omia käsitöitä, kutoa mattoja, tehdä koruja tai ommella Martta-vaatteita - esiliinoja, huiveja, puseroita ja leninkejä. Kässäkerhossa käy kymmenkunta henkeä. Marttalassa voi käydä kutomassa mattoja sopimuksen mukaan milloin vain.

Myös pitopalvelu luonnistuu Martoilta

Ristijärven Martat hoitavat pitopalvelun esimerkiksi syntymäpäivillä tai hautajaisissa kodeissa ja mökeillä. "Seurakunnan ja kunnan kanssa tehhään pitopalaveluyhteistyötä. Yhteistyötä tehhään myös metästysseuran kanssa. Metästysseura on pystyttämässä ja purkamassa Juustoleipämessuja ja me tehhään hirvipeijaisia ja koiranäyttelyitä."

Kyläyhdistysten ja Ristijärven Pyryn kanssa on myös yhteistyötä, ja Veisuuvestivaali on suurin yhteistyökumppani.

Retket ja välinevuokraus

Retkiä tehdään joka kesä. Monta kertaa on mukana ollut Paltamon ja Sotkamon Marttoja. Viime kesän retki tehtiin Hossaan, ja siellä retken lisäksi tarjottiin ruoat juustoleipätalkoolaisille.

Tänä vuonna, kun Martat täyttää 120 vuotta, järjestetään 14.9. yhteinen Martta-tapahtuma Senaatintorilla, ja Ristijärven Martat suuntaavat sinne.

Martat vuokraa myös välineitä: telttoja, bajamajoja, pöytiä, penkkejä ja astioita. Varasto on Katvelan alueella, ja jotain on Marttalassakin.

Ajankohtaisin tapahtuma on Hölöse-viikko

Ristijärvellä tapahtuu 20. - 26.5. Silloin vietetään KeväHölöse-viikkoa. Hölöse on kainuun murretta, ja se tarkoittaa sohjoa, hyyhmää. Keväthölöse on sama kuin kevätrospuutto.

Martat järjestävät Hölöseviikon etkot 18.5. klo 11 keittämällä unkarilaista gulassikeittoa. Koko Hölöseviikon ohjelman voi lukea täältä https://www.ristijarvi.fi/ajankohtaista/ristijarven-kevaholoseviikko-20.-26.5.2019.html

Martta-sydän on kansainvälinen

Marttojen toiminta on kansainvälistä. Martoilla on eri kohdemaita, joissa järjestetään neuvontaa. Marttojen Kainuun piirin vapaaehtoinen työntekijä Kansainvälinen Martta toimii eri pitäjissä.

Ristijärvellä on ollut kamerunilainen ruokapäivä, joka järjestettiin isänpäivänä. "Ristijärveläinen tyttö", kertoo Katri Tolonen, "oli Marttojen lähettiläänä Kamerunissa kuukauden. Hän teki restonomin tutkinnon lopputyötä. Lähettiläsmatkansa jälkeen hän teki kamerunilaisen ruokapäivän ruoat Ristijärven Marttalassa ja osallistui päivän tapahtumiin."

2018 oli etiopialainen ilta, jolloin tehtiin etiopialaista ruokaa.

"Kun oli toimittu yksi vuosi", jatkaa Katri kertomusta, "eli vuonna 2011 Elavä Kainuu Leaderilla oli kansainvälinen hanke, johon Kainuun alueelta tarvittiin 5 - 6 henkeä Unkariin. Kainuusta ei löytynyt muita kuin Ristijärveltä viisi henkeä."

"No myö mentiin ja tehtiin lohikeittoa ja imellysmarjavellie. Imellysmarjavelli ei soanu suurta suosijoa, van lohikeitosta tykättiin." Tapahtumassa oli unkarilaisa, puolalaisia ja tsekkejä, joten monenlaista ruokaa oli tarjolla.

"Unkarilaiset olivat vastavierailulla Juustoleipätapahtumassa, oliko se 2013, ja he paistoivat laskaa. Laska tehhään perunasta ja vehnäjäuhosta, ja se paestettaan hellan levyn peällä. Se on ku ohut potturieska", selostaa Katri.

Unkarissa, pienessä Kasarin kylässä, joka on Slovakian rajalla, pidetään Laska-festivaalit, jossa kilpaillaan eri ruokaryhmissä. Ristijärven Martat on osallistunut festivaaleille ja kilpailuihin vuoden 2013 jälkeen. "Siellä on väkkee tosi paljo, yli 6 000 kävijää yhtenä päevänä", kertoo Katri. "Ollaan pärjätty siellä ja monta kertaa saatu palakintoja. 2013 tuli iso pytty, ja kun 2014 voetettiin toisen kerran, saatiin se omaksi. 2018 saatiin herkkukori - sampanjaa, suklaata, kahvia ja teetä. Joka vuosi oottavat meitä van ihan joka vuosi ei päästä."

2017 oli Unkarista vastavierailulla Ristijärvellä nuorisotanssiryhmä ja Kasarin kunnan johtoa.

Suuri paikka Martta-sydämessä on juustoleivällä

"Vuonna 2011 me Unkarin-kävijät ihasteltiin Laska-tapahtumaa. Meille tuli appuun Kauko Keränen, joka on alun perin Puolangalta kotosin van assuu nyt Lappeenrannassa. Kauko meille rupesi esittämmään, jotta ettäkö työ Martat rupejaisi järjestämmään Juustoleipätapahtummoa, kun sehän on juustoleipä eikä mikkää leipäjuusto", valottaa Katri Juustoleipätapahtuman taustaa.

Niinpä 2012 pidettiin ensimmäinen Juustoleipätapahtuma Ristijärven Pirtillä. Pirttiä paremmaksi paikaksi hoksattiin sitten Katvelan kouluympäristö, jossa tapahtuma on järjestetty sen jälkeen joka vuosi. Kun Ristijärven kulttuurin suurtapahtuma, Veisuuvestivaali, tuli samalle päivälle, niin yhdistettiin musiikki- ja ruokakulttuuri. Vuodesta 2017 lähtien tapahtuman nimi on ollut Juustoleipämessut, koska tapahtuma suureni ja mukaan tuli torimyyjiä ja tuotteiden esittelijöitä.

Juustoleipämessut 2019

Van mitä on eissä Juustoleipämessuilla 3. - 4.8.2019? Siellähän on juustoleivän paestoa päevät peästään klo 11 - 16. Messualueella on myytävänä uunin rekolla paestettuo juustoleipeä.

On käsityö- ja leivonta-työpajoja. Mussiikkie on tietennii, Ville Häyrynen laolaa, ja taekuri Simo Aalto pittää Jokeri-pokeri-poks-ilopilleri-show'n. Tämähän onnii ulukomailla palakittu ja televisiossa esiintyny taekuri.

Kokkaosnäötöksie on myös, ja Kajaani Dancen Äijät on lavalla.

Valokuvvaoskilipaeluhhii on, ja siitä osovaa kertoa Juustoleipätapahtuma-idean isä Kauko Keränen Facebookissa https://fi-fi.facebook.com/groups/juustoleipa/

Tuo kaekki oli lauvantaen ohjelmoa, van sunnuntaenahi on monenlaesta: on kansanlaulumessu kirkossa, kansantanssie, Kainuun musiikkiopiston pelimannie, on Minna Tuhkala ja oppilaat ja Kajaanin Casamba Ry:n Flamenco-ryhmä.

Molempina päevinä on Marttaen maettava messulounas 11 - 18 Katvela-alueella teltassa. Ja Martta-kahvila.

"Tarjolla on runsaasti toripaekkoja - varroa omasi. Tämä pittää jokkaesen ite kokkea!" markkinoi tapahtumaa Katri Tolonen.

Ja kato lähempänä tarkemmat aekataolut tästä https://www.martat.fi/marttayhdistykset/ristijarven-martat/juustoleipamessut/