Ristijärveläisyhtyeen laulut ja tanssit rakkaudesta houkuttelivat jälleen Pyrylään täyden salin

13.6.2025

Kylätalo Pyrylässä kuultiin ja nähtiin 8.6.2025 lauluja ja tansseja rakkaudesta. Niitä esitti ristijärveläisyhtye Ryhmä Rakkaus nyt kolmatta kertaa. Tässäpä muutama Juha Oikarisen tapahtumasta ottama kuva ja linkit Oskari Oikarisen ohjelmanumeroista ottamiin videoihin.

Ryhmä Rakkauden jäsenet ovat kaikki ristijärveläisiä tai ristijärveläislähtöisiä: Aune Halkola laulu, Olli Pietilä kitara, Pertti Raninen basso ja Amie Aalto - ristijärveläisittäin Puhakan Arja - koreografiat ja tanssi. Yleisöä tuli niin runsaasti, että salin suurperhetyyliin järjestetty tuoli- ja pöytäasetelma täyttyi, mutta yläkerrasta löytyi riittävästi ylimääräisiä tuoleja, jotta tapahtuma pääsi alkamaan. Mökkiläisiä oli, ja Kajaanista ja Vuolijoeltakin tultiin katsomaan.

Ennen esitystä olivat halukkaat ostaneet kahvia ja pullaa. Tarjoilun järjesti tapahtuman tuottaja Kirkonkylän kyläyhdistys.

Yleisöä oikealta kuvattuna.

Ensimmäinen numero Kiipeen vaaran yli oli sikäli ainutlaatuinen ensiesitys, että Ryhmä Rakkaus oli tehnyt siihen suomalaiset sanat. Alkuperäinen kappale oli The Paragons -nimisen jamaikalaistrion reggae The Tide Is High eli Vuorovesi on korkealla vuodelta 1967. Vuonna 1980 Blondie-niminen amerkikkalaisyhtye teki siitä suuren hitin sekä Amerikassa että Englannissa. Kun suomeksi ei löytynyt sanoitusta, joka olisi pitänyt sisällön alkuperäisen kanssa samana, ryhtyi Ryhmä Rakkaus toimeen siirtäen kuitenkin laulun vaaramaisemaan, sillä vaaran korkeus puhuttelee kainuulaisia paremmin kuin vuoroveden korkeus. Tanssin liikekieli on guinealaista ja senegalilaista afroa.

Meneillään on Kiipeen vaaran yli -kappaleen juonto näyttämön hämyvalaistuksessa sen jälkeen, kun yleisö on toivotettu tervetulleeksi.

Video: Kiipeen vaaran yli

Sinun omasi -laulu on Tamara Lundin laulajanuran varhaisilta vaiheilta. Laulu on vaativa, mutta Auneltahan se sujuu - Aune on juuri saanut "pop/jazz-lauluopinnot taputelttua" eli suoritettua Kainuun musiikkiopistossa taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän.

Sinun omasi -laulussa ei ole epäilystäkään siitä, etteikö "se oikea" olisi löytynyt ja oikeaan olisi sitouduttu.

Video: Sinun omasi

Sydämeni osuman sai -kappale kertoo rakastumisesta. Sitä kuvittaa tanssi, jossa on romanitanssin liikekieli. Koreografian ovat laatineet yhdessä Amien romanitanssin opettaja Anita Kurvinen ja Amie. Afrotanssien liikekielestä Amie oli kiitollinen opettajilleen Outi Kallinen ja Karoliina Halsti-Ndiaye.

Tältä se kuulostaa ja näyttää, kun ihminen rakastuu.

Video: Sydämeni osuman sai

Joet tulvimaan itke on alkuperäiseltä nimeltään Cry Me A River.

Video: Joet tulvimaan itke

Sittenpä otettiin rakkauteen hieman ilkikurinen näkökulma, jonka tarjoili kappale Autiosaari. Tämän Ryhmä Rakkaus oli valinnut mukaan viime kesän ohjelmistosta, koska eturivin tyttöjen mielestä se oli paras - nopea ja erilainen. Tanssin liikekieli on senegalilaista afroa.

Video: Autiosaari

Laulu Kaikki tahtoo rakastaa on vuodelta 1987.

Video: Kaikki tahtoo rakastaa

Kun minuun kosketat -laulun alkuperäinen nimi on Sometimes When We Touch. Laulu kertoo siitä, miten vaikeita valinnat ovat ja miten ne eivät aina osu kohdalleen.

Video: Kun minuun kosketat

Laulussa Yksi pieni sydän kerrotaan, mitä voi seurata, jos pettää yhden pienen sydämen. Laulua kuvittaa guinealainen afrotanssi.

Video: Yksi pieni sydän

Kaksoiselämää käsittelee sellaisia tärkeitä teemoja kuin yksinäisyys, läheisyyden kaipuu ja rakkauden tarve. "Kadehdi en niitä, jotka luotuja on kaksoiselämään. Joskus tuntuu, etten kunnolla saa eletyksi tätä yhtäkään."

Video: Kaksoiselämää

Soulin You Make Me Feel Like A Natural Woman eli sait minut tuntemaan itseni luonnolliseksi naiseksi Aune lauloi englanniksi näin säilyttäen laulun alkuperäisen sielun, ja Amie tanssi sen koko sielustaan romanitanssin liikekielisenä huivitanssina.

Video: Natural Woman

Kun yleisö vielä viimeisen numeron jälkeen halusi lisää, niin laulettiin yhdessä Täysikuu. Sanat löytyivät ohjelmalehtisestä.

Video: Täysikuu

Ryhmä Rakkaus kiitti tuottajaa Kirkonkylän kyläyhdistystä tilaisuuden järjestämisestä. Kyläyhdistyksen edustajat antoivat Ryhmä Rakkauden jäsenille Designeewan avaimenperän.

"Hyvä, että tällaista järjestetään", kommentoi Kajaanista katsomaan tullut. Ensi kesäksi toivottiin lisää.

Tässä yleisöä vasemmalta kuvattuna.