Oppilaat ja vanhemmat ovat yllättävänkin tyytyväisiä Ristijärven keskuskoulun etäopetukseen

27.4.2020

Keskuskoulun oppilas Vinja Väisänen kertoo tuoreimmat kuulumiset etäopiskelusta. Oppilaiden vanhemmilta on Keskuskoululla kyselty palautetta etäopiskelusta maaliskuun lopulta huhtikuun alkuun, ja myös 9-luokkalaisten kokemuksia on kysytty.

Vinjalla etäopiskelu on sujunut hyvin. On ollut helpotuskin, kun on saanut olla kotona. Joskus koulu-koulupäivinä, kun herätyskello on soinut aamulla, on tuntunut, ettei jaksa. On saanut myös olla enemmän perheen kanssa.

Etäopiskelu on kannustanut itsenäisyyteen. On joutunut selvittelemään aika laajojakin kokonaisuuksia. Se on ollut haastavaa, mutta onhan se hyväkin, ettei aina saa opettajalta valmiita vastauksia.

Kavereita on ikävä.

Vanhempien kokemuksia etäopiskelun sujumisesta

Tähän mennessä yhteydenpito on sujunut eri väyliä hyvin, käytössä mm. Wilma, sähköposti, Whatsapp, Google Meets ja Classroom.

Hienoa, kun oppilaat voivat olla yhteydessä opettajaan koko ajan! Opettaja neuvoo ja ohjaa ihan niin kuin tunti olisi luokassa 👍😊.

Opettajat aktiivisia, hienosti hyödynnetty nykyaikaisia neuvottelutyökaluja/ohjelmia.

Opettajilla on ollut kivoja ideoita, jotka voi toteuttaa kotona (esim. omien rumpujen rakentaminen ja niillä soittaminen). Lasten mielestä kotona on kiva opiskella, kun keskittyminen on helpompaa ja välipalaa saa syödä silloin kun haluaa.

Missä olisi varaa parantaa

Vanhemman näkökulmasta kaikki on toiminut yllättävän hyvin. Lapsen mielestä liikuntatuntien soisi olevan monipuolisempia (toki taitaa olla lähinnä itsestä kiinni!).

Englannin opetus Meetin kautta toimii kohtalaisesti. Jos lapsi on Meet-yhteydessä puhelimella, näkyy opettajan näyttämät asiat niin pienenä, ettei selvää meinaa saada. Tietokoneella onnistuu paremmin. Myös ääntämisen harjoittelu jää vähiin, ellei kotona ole ketään, jonka kanssa harjoitella.

Ekaluokkalaisen tehtävien valvonta ja osittain myös opetus jää vanhempien vastuulle. Oppilaan motivaatio voi loppua, miten saa tekemään? Ehkä opettaja voisi olla suoraan yhteydessä oppilaaseen aktiivisemmin. Osa toki ottaakin yhteyttä päivittäin. Kaikki opet ei käytä Hangoutsia tms.

Huolen tai ilon aiheita etäopiskelun johdosta

Vanhemman on vaikea määritellä, miten paljon menee aikaa mihinkin tehtävään, joten aikatauluttaminen on haaste.

Kaikki sujuu hyvin meidän perheen osalta. Jatketaan samaa hyvää tahtia.

Yhdistänyt perhettä ja tarjonnut lisää yhteistä aikaa. Huolena lasten hyvinvointi, kun itse joutuu joustamaan ja menemään poikkeuksellisena aikana työn ehdoilla.

Lapset ovat jo nyt väsyneitä, kun koulun jälkeen tehtävien tekoon menee useita tunteja. Ei ole ennen mennyt. Harvalla on vanhemmat kotona koko ajan auttamassa.

Ilo huomata, että hommat sujuu ja on itse normaalia paremmin perillä lapsen kouluasioista.

Oma oppilas on motivoitunut, vähemmän väsynyt, kavereista ja opettajista erossaolo välillä ärsyttää.

Lapset on paljon virkeämpiä, ulkoilevat kesken koulupäivän ja myös illalla. Väsymystä ei valiteta. Tämä on toimiva systeemi! Lapset kokevat, että oppiminen ei ole vaikeutunut, vaikka diginä asioita käydäänkin.

Olen yllättynyt etäopetuksen sujumisesta heti alusta alkaen, oppilaat ovat olleet innokkaita ja omatoimisia etäopetuksessa. Hyviä tehtäviä opettajat on keksineet, joka päivä tulee myös ulkona liikkumista. Toistaiseksi saanut olla huoletta itse töissä päivisin, toivottavasti jatkuu samanlaisena niin pitkään kuin tätä jatkuu. Kaikille opettajille kovasti jaksamista ja tsemppiä tässä erikoistilanteessa!

Ysiluokkalaisilla on hyvin yhtenäiset tunnot

Kun uuteen tilanteeseen ei aluksi ollut tottunut, oli opiskelu vaikeampaa, mutta nyt se sujuu jo ihan hyvin. Oppilaan oma vastuu kasvaa, ja vaikka Meet-tunteja pidetäänkin, on silti itse huolehdittava, että oppii kaikki asiat ja kysyy, jos jotain ei ymmärrä. Vaikka tilanne ei ole kenellekään helppo, tästä opitaan varmasti paljon ja esimerkiksi digitaidot tulevat entisestään kehittymään jokaisella.

Etäopiskelu on ihan hyvin sujunut, mutta kyllä silti koulussa opiskeleminen on kivempaa ja helpompaa.

Etäopetus on mennyt ihan hyvin, mutta se on raskaampaa kuin normaali koulu. Voisi loppua tämä etäopetus.

Ei minulla ole moitittavaa, hyvin toimii. Ainut vaan, että ei näe kavereita ja onhan tämä vähän tylsää.

Toivon, että pääsisimme kouluun vielä toukokuussa ennen päättötodistusten jakoa ja saisimme todistukset koulussa muiden kanssa ja pääsisimme kesäloman viettoon rauhassa.

Opettajien lisäyksiä

Opettajien mielestä on mainitsemisen arvoista, että yli 90 % oppilaista on sitä mieltä, että etäopiskelu sujuu erinomaisesti tai hyvin. He haluavat mainita myös, että he kerkesivät koulussa harjoitella 3 - 9-luokkien kanssa Meetin käyttöä ennen etäopetusta, ja nyt Meetiä käyttävät 1 - 2-luokatkin.

"Nyt on pidetty useita kokeita eri tavoin, esimerkiksi Formsia käyttäen", lisää vielä Keskuskoulun rehtori Tiinaliisa Portano, "ja niihin on jo totuttu ja ne toimivat. Hyvää palautetta on saatu."