16.9.2024
Toni ja Jutta Haapala vakuuttavat: Ristijärvellä on valtavat kalastusmatkailun mahdollisuudet
4.9.2023
Ristijärven Uvan kylällä on Tervola-niminen tila, jota pitävät Olavi Oikarinen ja hänen "pitkäaikainen tyttöystävänsä" Merja Kemppainen ja heidän poikansa Ville Kemppainen. Tilalla on 120 lypsävää ja saman verran nuorta karjaa kasvamassa.
Olavi ja Merja omistavat tilasta kumpikin neljäsosan ja Ville omistaa puolet. Tilalla on meneillään vaiheittainen sukupolvenvaihdos. Navetta- ja konetyöt jakaantuvat Villelle ja Olaville. Merjan vastuualueeseen kuuluu pitää huolta paperiasioista.
Villen ryhdyttyä tilan osakkaaksi vuonna 2013 jatkettiin Olavin ja Merjan vuonna 2002 valmistunutta 60 lehmän navettaa 115 lehmäpaikalla lisää. Vuoden 2018 keväällä navetassa alkoi lypsämään kaksi robottia. Tilalla on lehmiä tällä hetkellä noin 120. Nuorta karjaa on kasvamassa saman verran. Maitoa tila tuottaa noin 1,3 miljoonaa litraa vuodessa.
Villellä on maatalousalan koulutus. Hän meni peruskoulun jälkeen 2005 maatalousyrittäjäkoulutukseen, eli hän on Seppälän käynyt jo neljännessä polvessa. Koulutus kesti kolme vuotta. Armeijan jälkeen Ville lähti lukemaan Iisalmeen neljäksi vuodeksi, ja hänestä tuli agrologi AMK. Tämän jälkeen on homma ollut jatkuvaa opiskelua konkreettisesti töissä ja välillä syventävää tietoa on haettu erilaisilta kursseilta.
Ville pitää koneiden käytöstä ja huollosta sekä karjan seuraamisesta. Robotti kertoo, miten karja on lypsänyt, syönyt ja liikkunut. Nämä ovat arvokkaita tietoja, kun halutaan olla tietoisia eläinten hyvinvoinnista ja esimerkiksi ruokinnan onnistumisesta.
Koneet helpottavat työtä nykyään huomattavasti ja muuttavat työn luonnetta. Toimiakseen koneet on huollettava säännöllisesti.
Tervolassa järjestettiin 10.7.2022 Päivä maalla -tapahtuma, jossa kaikki halukkaat pääsivät tutustumaan maatilan elämään. Ristijärveläisinä yhteistyökumppaneina olivat: Mannerheimin Lastensuojeluliitto, vanhempainyhdistys, Martat, Ristijärven urheilumetsästäjät. Kajaanin ATK-huolto, MTK (Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto), Valio ja Atria.
Tapahtumasta kiinnostuneita kävijöitä oli nelisensataa. Lapsille oli ohjelmaa, josta huolehti pitkälti Renne Karppinen Hepokönkään Höppänän roolissa. Puumiesten tanssiryhmä, johon Olavikin kuuluu, esitti tanssishow'n. Oli kärvästysnäytös ja lapsia ajatettiin pikkutraktorilla. Lisäksi Valtralta oli lainassa polkutraktori, jolla lapset saivat ajaa. Luonnollisesti näytillä oli myös sikoja, vasikka ja lampaita.
Tila toimii tällä hetkellä nimellä MTY Maitovirta. Tilasta on tehty Maitovirtaa Ristijärven Uvalla -video, jolla tilan väki haluaa tuoda avoimesti esille maaseutua ja kuvata maatilan merkittävimmät työvaiheet vuoden aikana. Videon voi katsoa tämän jutun lopussa.
Olavilla ja Merjalla on kaksi poikaa, Ville ja Mikko. Mikko asuu Kajaanissa, missä hänellä on yritys. Mikolla on kaksi lasta, kolmevuotias Leevi ja vuoden ikäinen Tuukka. Olavi-ukilla on merkittävä rooli Villen lasten, Jasperin viisi vuotta ja kahden vuoden ikäisen Kiiran hoidossa.
Merja hoitaa Ristijärven lomitusasioita, jotka kuuluvat nyt Muhoksen kunnan hallinnoimille Pohjois-Suomen lomituspalveluille. Villen vaimo Laura Kemppainen on Hyrynsalmella lastentarhanopettajana.
Olavi on Ristijärven kunnanvaltuuston varapuheenjohtaja. Ville on MTK:n Ylä-Kainuun yhdistyksen puheenjohtaja. Ville toimii myös politiikassa taustatukena.
Olavilla on nyt meneillään viides valtuustokausi
Olavi harrastaa tanssia. Hän on ollut Äijät-tanssiryhmässä viisi vuotta.
Olavi takarivissä oikealla Äijien esiintyessä Juustoleipämessuilla Ristijärvellä elokuussa 2022. Taustalla seisoo Äijien koreografi/ohjaaja Minna Palokangas.
Talviaikaan Ville harrastaa moottorikelkkailua. Metsästys on myös rakas harrastus. Villellä on kaksi metsästyskoiraa. Lisäksi hän osallistuu aktiivisesti metsästysseuran toimintaan. Myös monenlainen moottoriurheilu kiinnostaa.