Valokuvanäyttely Kajaanista pohjoiseen Kyläkaivolla tammikuun ajan

Että miten innostuin kuvaamisesta? Lie tuo osittain keenilöissä, kun nyt isän kuoltua oon sen arkistoista kuvia katellu, niin isän isällä on ollu kamera jo 1920-luvulla ja isällä on roikkunu kamera kaulassa jo nuoresta iästä lähtien.

Pystykorvametällä kulin Martinselekosissa luontokuvaaja Hannu Hutun kanssa ja olin sille mannekiininäki siinä kun Hannulla oli kamera oekein viimesen päälle. Osin myös siitä iteki innostuin, ja seuraavalla kerralla mullakin roikku jo järjestelmäkamera kaulassa.

Se oli alakuun semmosta pientä kuvvaelua, ruvettiin kulkemaan yhessä metson soitimella ja teeren soitimella. Parikymmentä vuotta melekein kulin joka kevät. Muita kohteita kuvasin ihan satunnaisesti.

Ruvettiin Lapissa kulkemaan 80-luvun lopussa ensin Seija-vaimon kanssa. Kun Seija menehty vaikeaan sairauteen, niin sitten kulin Rusasen Jukan kanssa. Reissut sijottu tammikuun lopulle ja helmikuun alkuun. Lappi on mulla kuvatuin alue. Kevväällä löytyy vain sinistä ja valakosta, van kaamosaikana on sävyt paljo moninaisemmat. Ne koko ajan vaihtuu. Joka tunnin päästä on aivan erilainen sävytys. 

Keskellä talavee on myös se rauha mikä siellä on - ja lisäksi haasteita voi olla, vaikka yli 30 asteen pakkanen tai tuisku tai vähintääki huono hankikanto. Rauha, tuvat ja kammit nukkumiseen, ne sinne vettää. Ei oo pimeetä päivällä, pimeys on harhaluulo, pimeys on etelässä.

Määrällisesti eniten kuvia mulla on Käsivarresta, mutta ne on keväältä. Näyttelyssä on vain yksi tällainen kuva. Näyttelyssä on jostain syystä kehystetyksi ja suurennetuksi tulleet kuvat.

Näyttelyn Lapin-kuvat on enimmäkseen Paistuntureilta ja Saariselältä ja vain yksi ruskakuva on Sompiosta. Käsivarressa ylivoimasesti eniten oon kolunnu, van ne on retkikuvia ja ne on mulla arkistossa. Ei niistä saa samaa fiilistä kuin keskellä talavea otetuista kuvista. Paistunturilla ei oo merkattuja reittejä, van siellä me hortoillaan apuna kompassi, kartta ja joskus GPS.

Alakuvaiheessa oli kuvissa tavoitteellisuutta julkaista niitä metsästys- ja erälehissä, ja niitä on julukastu satoja lehissä ja kirjoissa. Kirjotin monesti juttujahi. Van en oo vuosiin enää satsannu siihen. Yhessä vaiheessa sitä mietti, että pitäsi saaha julukasukelponen kuva. Viime vuosina oon nauttinu siitä, ettei oo ennää semmosia tavoitteita.

Kajaanista pohjoiseen -nimi on sikäli osuva, että kaikki näyttelyn kuvat ovat Kajaanista pohjoiseen. Nimi tulee kuitenkin Mikko Perkoilan Kajaanista pohjoiseen -laulusta, joka on tosi tarina Ristijärveltä. Oon sanonu Marittalle (kirjaston- ja näyttelynhoitaja), että se saapi soija näyttelyn taustalla.

Jussi Kemppainen on esittelemässä näyttelyään Kyläkaivolla 4.1.2023 klo 18. Tervetuloa.