21.9.2026
Ristijärven kunta osallistuu Lupa- ja valvontaviraston järjestämään valtakunnalliseen LVV26-valmiusharjoitukseen
21.9.2026

Väestönsuojeluun keskittyvään harjoitukseen osallistuu yli 400 valtionhallinnon sekä alueellisen ja paikallisen varautumisen ja turvallisuuden toimijaa eri puolilta Suomea.
Harjoituksen tavoitteena on vahvistaa Ristijärven kunnan ja muiden toimijoiden valmiutta toimia yhteistyössä vakavissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Erityistä huomiota kiinnitetään evakuointien ja väestönsiirtojen järjestelyihin sekä poikkeusolojen aikaiseen johtamiseen ja viestintään.
Harjoituksessa kehitetään muun muassa:
LVV26 perustuu kuvitteelliseen kansainväliseen tilanteeseen, jossa yhteiskunnan turvallisuustilanne heikkenee, kriittisen infrastruktuurin toiminta häiriintyy ja sotilaallisen voimankäytön uhka kasvaa. Harjoituksen edetessä osallistujat harjoittelevat väestön siirtämiseen liittyvää suunnittelua ja päätöksentekoa.
“LVV26 on yksi merkittävimmistä tähänastisista yhteisistä valmiusharjoituksista, jossa testaamme toimintakykyämme koko maan laajuisessa, väestönsiirtoihin johtavassa tilanteessa. Vaikka harjoitus ei näy kaduilla, eikä kansalaisia tosiasiallisesti siirretä, antaa harjoitus meille arvokasta tietoa omasta osaamisestamme ja kyvystämme toimia yhdessä”, kertoo harjoituksen päävalmistelija, pelastusylitarkastaja Markku Hutka Lupa- ja valvontavirastosta.
Harjoitus sisältää taustakoulutusta, valmistautumista ja harjoittelua.
Harjoitus huipentuu 29.9.–1.10.2026 järjestettävään pääharjoitusvaiheeseen. Sen jälkeen harjoituksen kokemukset käydään läpi ja niiden pohjalta kehitetään varautumista edelleen.
Lisätietoa valtakunnallisesta LVV26-valmiusharjoituksesta: Valmiusharjoitukset - Lupa- ja valvontavirasto