Kysely kuntalaisille liittyen OUMO-hankkeisiin

28.5.2025

Oulujoen moninaiskäytön puitesopimuksessa (OUMO) ovat mukana yhdentoista kunnan lisäksi vesivoimayhtiöt Fortum Power and Heat Oy ja Oulun Energia Oy sekä Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun ELY-keskukset.

Fortum on OUMOn suurin rahoittaja noin 150 000 eurolla vuosittain, ja Oulun Energia rahoittaa OUMOa n. 30 000 eurolla vuosittain. Fortumin rahoitusosuuteen sisältyy myös hankkeita, joiden rahoitukseen ovat osallistuneet myös Sotkamon reitiltä voimalaitoksia omistavat Kainuun Voima Oy ja UPM Energy Oy.

OUMO-hankkeilla on reilun 20 vuoden aikana helpotettu vesistön käyttöä rakentamalla kymmeniä veneluiskia, -valkamia ja -rantoja koko vesistön alueella sekä kehitetty erilaisia virkistyskalastushankkeita. Virkistyskäyttöä on parannettu myös kehittämällä uimarantoja ja talviuintipaikkoja sekä kunnostamalla laavu- ja nuotiopaikkoja sekä kävelyreittejä. Lisäksi hankkeilla on myös istutettu kaloja, seurattu kalojen istutusten tuloksellisuutta, ylisiirretty kaloja ja tehty kalojen elinympäristökunnostuksia.

Osallistu kyselyyn ja vaikuta hankkeisiin!

Kysely