Vierailijat | Käyntikohteet | Karppalan mylly
Karppalan mylly Ristijärven kirkko
Savijoen mylly Ulkoilukartta

Karppalan asesepät:

Karppalan mylly
Karppalan tila:

OMAN ONNENSA SEPPIÄ -
Karppalan tilan historiaa ja nykyisyyttä:

Tilan historiaa
Karppalan seppäsuku
Karppalan mylly
Nykypäivää

Kuvia:
Takojat
Miilunpolttoa
Myllynkivet
Taotut oven metallikoristeet
Seppämestari Eetu Kemppainen

Tilan historiaa:
Karppalan tila sijaitsee Kainuun sydämessä, Ristijärven Uvan kylällä, noin 15 kilometrin päässä kuntakeskuksesta luoteeseen. Tilan nimi viitannee Torvenjoen rantamailla ennen nykyistä omistajasukua asuneeseen ja sittemmin Kuhmonniemelle muuttaneeseen Karppanen–nimiseen mieheen. Tilan nimen synty voidaan liittää myös seudulla 1800-luvulla asuneen "Kuikka-Pekan" persoonaan. Köyhällä miehellä oli suuri lapsikatras ruokittavanaan, joten hänellä oli tapana kerätä läheisen suon reunasta talven aikana jäätyneitä marjoja ja keittää niistä puuroa pesueelleen. Vuosittain toistuneen marjastuksen seurauksena aikalaisten suuhun ja sitä kautta perimätietoon iskostui hokema: "Kuikka-Pekka Kuikkasuolla karpaloeta nokkii".

Karppala ja sen naapurina sijaitseva Virpilä muodostavat yhteisen, peilikuvamaisen pihapiirin jonka läheisyydessä on useita vanhoja rakennuksia. Vanhinta rakennuskantaa edustaa "Kuikka-Pekan" 1800-luvun alkuvuosina veistämä savupirtti joka siirrettiin saman vuosisadan loppupuolella Karppalan pihapiiriin ja sieltä 1946 uudisrakentamisen tieltä nykyiselle paikalleen Virpilän puoleiselle myllytörmälle. Karppalan vanhoihin rakennuksiin on kuulunut myös hirsinen navettarakennus jossa pidettiin lehmien ja lampaiden lisäksi hevosta ja joskus jopa syöttösikaakin. Rakennus purettiin 1940-luvulla uuden karjasuojan tieltä. Karppalan nykyinen päärakennus on vuodelta 1885 ja pihapiiriin kuuluva talliluhti vuodelta 1879. Myös Tolosenjoentien varressa sijaitseva vilja-aitta on rakennettu 1800-luvun puolella.

Päärakennuksen takana avautuva maasto laskee loivasti kohti Torvenjokea ja –koskea. Hirsirakenteinen, etu- ja sivuseinien osalta pystylaudoitettu savusauna on aitan tavoin peräisin 1800-luvulta. Saunassa on tiettävästi kylpenyt myös presidentti Urho Kekkonen. Kerrotaan että vonkapoikana Torvenkoskella 1910-luvun alkupuolella työskennellyt Kekkonen oli vähällä hukkua luiskahdettuaan niljakkaan tukin päältä kosken kuohuihin. Viidenkymmenen metrin päässä asuinrakennuksesta sijaitsee 1851 rakennettu kyläsepän paja joka pystytettiin alunpitäen jo 1811 rakennetun ja sittemmin pieneksi käyneen pajarakennuksen paikalle. Karppalan pajassa valmistetut tuotteet ovat olleet poikkeuksellisen monipuolisia. Perinteisten maasepän töiden lisäksi siellä on valmistettu suustaladattavia aseita. Yhä täydellisinä säilyneitä ja pääosin omatekoisia asesepän työkaluja on käytetty 1970-luvun puoliväliin saakka.

Karppalan seppäsuku:
Karppalan maineikkaan seppäsuvun kantaisänä pidetään 11. maaliskuuta 1784 syntynyttä Henrik Kemppaista jonka kuolinaika ei ole tiedossa. Perimätiedon mukaan Henrik [Heikki] Kemppainen muutti joskus 1700-luvun lopulla Ristijärven Iiniemelle, lähellä nykyistä partiomajaa sijainneeseen savupirttiin, mutta kirkonkirjojen mukaan hän näyttää asuneen myös muissa Ristijärven taloissa. Oma onnela löytyi lopulta Torvenjoen rantamaille raivatulta ja hädin tuskin "akan hameen" kokoiselta peltotilkulta. Henrikin seppiydestä ei ole täyttä varmuutta, mutta hänen poikansa Erik [Erkki] Kemppaisen (1819-1892) tiedetään olleen jo seppä. Tietotaito lienee siirtynyt isältä pojalle. Erik kehitti isältä omaksumiaan taitoja ja jätti iän myötä painavaksi käyneen pajavasaran pojalleen Joelille (1845-1926). Pojasta polvi paranee: ristijärveläisen valtiopäivämies ja kansankirjailija Salomo Pulkkisen (1873-1952) mukaan Joel Kemppainen oli sepäntaitojensa lisäksi ahkera ja tarkkaavainen kunnan kokouksiin osallistuja ja valittiin sen vuoksi moniin kunnan luottamustehtäviin. Pulkkinen luonnehtii Joel Kemppaista sanansa mittaiseksi mieheksi joka "harrasti säännöllisyyttä tupakan käytössä ja saunan löylystä alkaen kaikkiin taloustehtäviin. Niinpä hän kaikkea lurjusmaisuutta vihasi ja miehen kunnollisuutta ihaili."

Joel Kemppaisen kunnallispoliittista uraa jatkoi esikoispoika Erkki (1875-1940) joka valittiin Ristijärven ensimmäiseen kunnanvaltuustoon 1918. Yhteiskunnallisen aktiivisuutensa ohella Karppalan Erkki oli myös taitava puukkoseppä. Joel luovutti Karppalan tilan ja pajan isännyyden pojalleen Antille (1880-1961). Veljeksistä nuorin, Kalle (1896-1975) oli lapsuudenaikaisen ystävänsä Urho Kekkosen kanssa vonkapoikana Torvenjoella 1910-luvulla ja mukana vuoden 1918 melskeissä eri puolilla maata. Seppiyden salat isältään vanhempien veljiensä tavoin omaksunut Kalle rakensi oman talonsa [Virpilä] 1950- luvun lopulla miltei Karppalan nurkalle.

Viiden miespolven ajan hehkunut Karppalan pajan ahjo on hiljalleen hiipunut ja suvun viimeiseksi seppämestariksi jäi 1927 syntynyt Kalle Edvard [Eetu] Kemppainen. Eetu kävi isänsä tavoin karkaisemassa sepäntaitojaan myös kodin ulkopuolella: vuoden 1955 alkupuolella hän oli nelisen kuukautta kestäneellä seppäkurssilla Ypäjällä. Karppalan sepät ovat Joelista lähtien taitaneet myös pajan ahjossa tarvittavien hiilien valmistamisen ja Karppalan oma hiilimiilu sijaitsi 1950-luvulle saakka pajan takaisella peltoaukealla. Läheisestä sijainnista oli hyötyä, mutta oli siinä omat haittapuolensakin: Antti Kemppaisen pojat Eetu ja Taavetti (s. 1930) olivat taas kerran kuljettaneet hiiliä miilulta pajaan. Osa hiilistä oli ollut kuitenkin vielä kuumia ja pajan nurkka oli alkanut kytemään. Uhkaavasta tilanteesta selvittiin pelkällä säikähdyksellä mutta muisto tapahtumasta on syöpynyt pysyvästi pajan nurkkaan. Antti-seppä siirsi miilunsa kauemmaksi Tolosenjoentien varteen jossa se kytee yhä tarpeen mukaan, yleensä kerran tai pari vuodessa.

 

 

Karppalan mylly:
Torvenjoen rannalla sijaitsee vanhan hierinkivimyllyn paikalle rakennettu ja koskesta käyttövoimansa saava turbiinimylly. Joel Kemppainen anoi vielä vanhoilla päivillään Oulun läänin kuvernööriltä lupaa uudenaikaisen ja entistä tehokkaamman myllyn rakentamiseen Torvenkoskeen. Koskivoimaa ei saanut enää kahlita miten sattui joten piiri-insinööri M. Laitinen piti kuvernööriltä saamansa määräyksen mukaisesti myllyn rakennuspaikalla vesilaitoskatselmuksen 9. kesäkuuta 1915. Katselmuksen jälkeen myllyn perustaminen kuulutettiin kirkossa ja toimenpide sai lain voiman 12. joulukuuta 1918. Joel Kemppaisen apuna myllyn rakentamisessa olivat omien poikiensa lisäksi ristijärveläiset Jaakko Jokelainen, Oskari Kinnunen ja Joel Tolonen. Seppä-Joel valmisti myllyssä tarvittavat työkalut ja pienemmät rautaosat omassa pajassaan. Suuremmat elementit, kuten turbiinin torvi ja myllynkivet jouduttiin teettämään muualla. Smirgelikivet valettiin todennäköisesti Pennalan myllynkivitehtaalla.

Karppalan mylly oli alkujaan yhden talon omistuksessa. Kantatilan jaon jälkeen syntyneitä osakastiloja on nykyisin viisi, joista ainoastaan Karppalan isäntäväki tarvitsee myllyä silloin tällöin. Torvenjoessa riitti yleensä vettä ympäri vuoden ja ainoastaan kuivimpina syksyinä koskenniskaan jouduttiin rakentamaan puinen pato eli tammi, jonka avulla veden pintaa saatiin nostettua. Vanhaa hierrinmyllyä huomattavasti tehokkaampi turbiinimylly jauhoi säkillisen kuivaa viljaa vajaassa puolessa tunnissa; hierrinkivillä jauhettaessa työhön saattoi tärvääntyä puoli vuorokautta. Talvisodan pakkasten aikana jauhattaminen oli hitaampaa ja jauhattajat saattoivat joutua odottamaan vuoroaan jonkin aikaa. Jauhatusjärjestystä ei määrätty tai arvottu vaan jauhamaan pääsi sitä mukaa kun pääsi myllylle tulemaan. Omaa vuoroa odoteltaessa aikaa kulutettiin jutellen ja hevosia hoidellen. Joutipa joku jauhattajista joskus myös pajaan liehtomaan tai muuten avustamaan seppämestaria viikatteiden kallihtemisessa sekä muiden tarvekalujen valmistamisessa.

Kauempaa tulleet jauhattajat eivät saaneet käyttää myllyä itse vaan Karppalasta löytyi aina mylläri työtä valvomassa. Talon väen omaan käyttöön jauhettiin sen sijaan vain kulloisenkin tarpeen verran. Jauhatuspalkka maksettiin aina rahana: vanhan kuittivihon mukaan 100 kilon viljaerän jauhattaminen maksoi sota-ajan jälkeen huikeat 55 penniä. Sota-aikana pienet puromyllyt olivat sinetissä ja kansanhuolto määräsi kuinka paljon viljaa luvanvaraisesti toimivissa myllyissä saatiin jauhaa. Myllyjen vähyyden takia jauhattajia oli paljon ja Karppalan mylly pyöri yötä päivää ja myös sunnuntaisin, läpi vuoden. Myllyn säätölaitteet mahdollistivat sen että jauhoista saatiin sopivan karkeita ja eri käyttötarkoituksiin sopivia. Karppalassa jauhettiin miltei kaikkia viljeltyjä viljalajeja, eli kauraa, ohraa ja ruista. Ainoastaan vehnät jouduttiin viemään jauhettaviksi Hakasuon myllyyn jossa jyvät pystyttiin myös kuorimaan. Karppalan myllyssä jauhattaminen hiipui traktori- ja sähkökäyttöisten kotitarvemyllyjen yleistyessä 1960-luvun loppupuolella. Museovirasto kunnosti vuosien saatossa ja kevättulvien myötä pahoin rapistuneen myllyn patolaitteineen 1989. Myllyn peruskorjauksen yhteydessä Karppalan kulttuurihistoria tuli sivunneeksi itseään; työporukan vetäjänä oli myllyä 70 vuotta aikaisemmin rakentamassa olleen Jaakko Jokelaisen samanniminen poika.

Torvenkosken vesivoimaa on käytetty jauhattamisen lisäksi myllyn, pajan ja Karppalan asuinrakennuksen tarvitseman sähkön tuottamiseen. Oma sähkölaitos merkitsi aikoinaan huomattavaa etua, sillä Uvan kylälle vedettiin sähköt vasta sotien jälkeen. Karppalan "ekosähkö" voidaan kytkeä ja sammuttaa myllyn jarrupyörän avulla. Myllyn koneistoa käytettiin alusta lähtien pärehöylän ja 1934 hankitun kenttäsirkkelin sekä 1937 lähtien myös puimakoneen pyörittämiseen. Myllyä hyödyntämällä voitiin säästää maamoottorin tarvitsemaa polttoainetta. Torvenkoskesta myllyn rattaisiin siirrettyä energiaa on käytetty myös neljään lähiseudun taloon vedettyjen puisten vesijohtoputkien sorvaamiseen 1950-luvulle saakka. Myllyn läheisyydessä sijaitsee hierinkivimyllyn ajoilta peräisin oleva myllylato. Karppalan myllyn kupeessa ei sen sijaan ole myllysaunaa, sillä kauempaa pitäjän periltä ja joskus jopa naapuripitäjistä saakka viljojaan jauhattamaan tulleet pitkämatkalaiset saivat tarvittaessa yösijan Karppalan tilavan pirtin lattialta. Yöpyjiltä ei peritty maksua vaan talon emäntä keitti heille ainakin kahvit ja saattoipa hän valmistaa lähimmille sukulaisille jopa ruokaakin.



Nykypäivää:
Asiansa osaavana oppaana toimi tilalla ikänsä asunut isäntä ja seppämestari Eetu Kemppainen, jonka aika jätti v. 2010.  Myllyyn, pajaan ja muihin kohteisiin tutustuu vuosittain vaihtelevan suuruinen joukko koululaisia sekä muita perinteestä kiinnostuneita ryhmiä ja yksityishenkilöitä. Satunnaiset matkailijat eivät häiritse kestävään kehitykseen perustuvaa elämänmenoa sillä tilasta ei ole kehitetty varsinaista matkailukohdetta. Karppalan kulttuurihistoriallisesti ja maisemallisesti arvokkaan miljöön säilyttäminen tuleville sukupolville on kuitenkin koettu maakunnallisesti tarpeelliseksi tehtäväksi.

Lokakuussa 1998 Ristijärven kunta käynnisti hankkeen jonka tavoitteena on tallentaa Karppalan elinkeinoista kertova perinne-esineistö ja perimätieto, turvata esineistön ja rakennusten säilyminen sekä tutkia mahdollisuudet jalostaa tilamiljööstä perinteeseen nojautuva elämysmatkailun kohde ja tuotekokonaisuus. Kainuun naisyrittäjyys- Leader ry:n tukeman "Elämän jäljet" –hankkeen aikana on valokuvattu ja luetteloitu Karppalan elinkeinoihin liittyvää esineistöä, kopioitu julkisissa ja yksityisissä arkistoissa säilytettävää, Karppalaa käsittelevää aineistoa sekä tehty uusia henkilöhaastatteluja. Oululaisen arkkitehtitoimisto Helena Hirviniemen laatiman, Karppalan tulevia suuntaviivoja hahmottava yleissuunnitelma valmistui maaliskuussa 2000. Suunnitelma perustuu Karppalan esineistön, rakennusten ja niihin liittyvän perimätiedon ja -taidon säilyttämiseen. Elämän jäljet -hanke päättyi kesäkuussa 2000.

 


Viimeksi päivitetty : 18.7.2012 klo 10:19
© Ristijärven kunta 2017 webmaster@ristijarvi.fi